Tää oli taas yks niistä öistä. Mä valvoin ja pyöriskelin sängyssäni levottomana. Ajatukset ei vaan jättäny rauhaan vaikka mä kuinka yritin niistä päästä eroon. Ahdistusta. Ikävää. Ikävän tunne jostain, mutta mulla ei ollu mitään havaintoa että mitä mä loppujen lopuksi edes ikävöin.. Varmaan pari tuntia mä siinä pyörin, ennen kun vaivuin uneen. Unet oli jotenkin tosi levottomia, ei niinkään huonolla tavalla, vaan hyvällä.

 Astioiden kolinaa. Ihmisten puhetta. Se kuulu ensin vaimeana, sitten se alko kuulumaan tarkemmin... Mä heräsin, mutten halunnut avata silmiä. Halusin jatkaa sitä unta joka oli jääny kesken sen hemmetin metelin takia. Auringon valo pääsi verhojen raosta mun huoneeseen, ja mä kirosin sen auringon varmaan alimpaan helvettiin. Mä yritin sukeltaa peiton alle, piiloon pahalta maailmalta. Mun huoneen ovi avattiin. Kuka hemmetti tulee tähän aikaan aamusta häiritsemään?! Mä kurkkasin peiton alta, ja näin sen. Siinä se seiso ja hymyili typerää virnettään mun ovella. "Noh, mitäs sä vielä tähän aikaan siellä makoilet?" se kysy. Joo, se oli mun täti. Oli näköjään tullut miehensä kanssa käymään. Mä mutisin jotain vastaukseksi ja käännyin kyljelleni. Hapuilin kännykkääni yöpöydältä ja katsoin kelloa. Mun silmät oli edelleen puoliksi kiinni. Mä tuijotin hetken kännykkää, kunnes alko ajatus kulkemaan. "KOLME ILTAPÄIVÄLLÄ!?" mä kiljaisin. Hivuttauduin pois peiton alta ja laitoin sukat jalkaan. Täti oli lähtenyt takaisin muiden luo, ilmeisesti keittiöön. Siellä ne juorusi taas kylän asioista. Eikö noilla ihmisillä todellakaan ole parempaa tekemistä? Onko niiden oma elämä oikeesti niin köyhää että pitää muiden tekemisiä, olemisia ja tulemisia kytätä. Avasin huoneeni oven ja suoriuduin kylpyhuoneeseen. Katsoin peiliin ja hetken kesti tajuta että se oli mun oma naama joka siellä kurkisteli. Pussit silmien alla, hiukset solmussa. "Loistavaa..." ajattelin. Muistin pieniä pätkiä jostain unesta mitä olin yön aikana nähnyt, mutta ne katosi yhtä nopeasti kun mun mieleen olivat ilmestyneetkin, enkä saanut niistä enää kiinni.

Mä riisuin topin, housut ja sukat. Astuin suihkun puolelle ja vedin suihkuverhon eteen. Käänsin veden tippumaan ja annoin sen valua mun päälleni, kuin lämmin sade. Otin suihkun käteeni ja istuin lattialle. Suihkuttelin vettä ympäri kehoani, ja omiin ajatuksiini syventyneenä en edes huomannut suihkun ja toisenkin käteni laskeutuvan alemmas, reisieni väliin. Vesi tuntui uskomattoman hyvältä suihkutessaan lämpimänä mun sisään.

 

 Mun sydän alkoi hakkaamaan ja mä hengitin raskaammin. Mun toinen kantapää takoi seinää kun mä purin huultani etten olisi päästänyt hiiskahdustakaan. Pyörittelin sormea sisälläni ja kuvittelin sen olevan joku toinen. Joku koputti oveen ja mä säpsähdin, otin suihkusta kaksin käsin kiinni ja nostin sen lähemmäs leukaani. "Mitä?" mä tiuskaisin. "Ootko sä kunnossa? Mitä sä kolistelet siellä?" mun isän ääni kuului. "Joo joo, on mä kunnossa." mumisin tuohtuneena häiriöstä. Mä kuulin kun kylpyhuoneen ovi suljettiin. Mä vedin syvään henkeä ja laskin taas suihkun jalkojeni väliin. Annoin veden hyväillä mua, ja mä rentouduin. Mua puistatti, niin hyvältä musta tuntui. Mä en olisi halunnut nousta siitä lattialta, enkä lopettaa suihkua, mutta kai mun oli pakko. Vastahakoisesti nousin seisomaan, suihkutin vielä kerran vettä jalkojeni väliin, ja mun oli pakko ottaa seinästä tukea varmistaakseni että pysyin pystyssä. Mun jalat tärisi. Laitoin suihkun takaisin paikalleen pidikkeeseensä ja suljin sen. Kiersin hiuksistani ylimääräiset vedet pois ja vedin syvään henkeä. Siirsin suihkuverhon syrjään. Astuin varovasti matolle, ja otin pyyhkeen naulakosta. Istuin pöntön kannella ja mun koko vartalo tuntui hohkaavan kuumana. Mä kuivasin itseäni hitaasti, sentti sentiltä; hartiat, kädet, selän, rintakehän ja vatsan. Reidet, sääret. Kiedoin pyyhkeen taas paremmin ympärilleni ja nostin jalat pöntön kannelle. Lämmin ja kostea ilma tuntui hyvältä nihkeällä iholla. Lähes huomaamatta hivutin käteni pyyhkeen alle ja jalkojeni väliin. Koskettelin itseäni. Työnsin sormeni niin pitkälle kuin uskalsin, tuntematta kipua. Kipristin varpaitani kohti kattoa ja hengitin raskaasti. Mä tiesin että millä hetkellä hyvänsä joku voisi ampaista sisään, mutta mä en jaksanut välittää; mun päässä ei liikkunut ajatuksen puolikastakaan, kun mä tunnuin leijailevan jossain taivaassa. Vedin syvään henkeä ja tärisin puhaltaessani ilmaa ulos mun keuhkoista. Musta tuntui kun mä olisin saanut vähintään sydänkohtauksen. Mun teki mieli huutaa. Purin huultani ja nojasin päätäni taaksepäin, takana olevaan hyllyyn. Mun sormet oli löytänyt muutaman oikean pisteen, ja tunsin kuinka mun pitkät kynnet raapi mua. Hetken päästä mä rentouduin. Vedin hitaasti sormeni ulos ja pyyhkäisin sen pyyhkeeseen. Istuin hetken hiljaa aloillani, annoin kylpyhuoneen ilman tuulettaa mun kosteat paikat. Pyyhkäisin vielä pyyhkeen kulmalla jalkovälini. Mä nousin pöntön kannelta ja heitin pyyhkeen suoraan pesukoneeseen. Otin pesukoneen päältä mun topin, housut ja sukat, ja puin ne hitaasti ylleni. Mä tärisin yhä. Ajatus alkoi vihdoin kulkea. Mua ei ois voinut vähempää kiinnostaa kohdata mun uteliasta sukulaista heti herättyäni. Musta koko ihminen oli jotenkin vastenmielinen. Pesin hampaat ja vilkaisin vielä kerran peiliin. Vedin henkeä ja avasin kylpyhuoneen oven. Kävelin vaisuna keittiöön jossa täti kertoi taas jostain puolitutusta joka oli taas hölmöilly jotain. Mua ei kiinnostanu kuunnella. Moikkasin tädin miestä pienellä nyökkäyksellä ja kävelin jääkaapille. Etsin leipäpussin, ja mietin mitä siihen laittaisin päälle. Kurkkua ja juustoa. Astiakaapista otin mun lempi mukin. Sen kyljessä oli söpöt enkeli ja piru, jotka hymyili viattomasti. Olin saanu sen kaverilta joskus lahjaksi. Kai se muki kuvasti vähän mua itseäni. Päätin ottaa kaakaota. Laahustin kaakaomukin kanssa pöydän ääreen, jossa kasasin mieleiseni leivän. Kuuntelin toisella korvalla muiden jutustelua, ja vaivuin taas omiin ajatuksiini. Jossain vaiheessa havahduin kun täti kysy mun kuulumisia. "Eipä kummempia, töitä." vastasin vaikka mulla oli vielä leipää suussa. Nielaisin ja selostin lyhyesti mitä kaikkea tein töissä, ja sen jälkeen täti alkoi marisemaan mun vettä tippuvista hiuksista; lattialla oli muka kamala lammikko sen takia. Pyöräytin silmiäni huomaamattomasti ja otin päivän lehden eteeni. Vilkasin otsikot, mutten jaksanut sen enempää syventyä lukemaan. Luen joskus toiste, kun ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä vieressä. Vedin leivän nopeesti kitusiini ja kulautin loputkin kaakaot kurkusta alas. Nousin ylös ja vein mukin tiskipöydälle, ja huuhtelin sen. Ovi kävi. Eli mun pikkuveli oli tainnut olla ulkona. Täti ja sen mies moikkasi sitä, ja se mumisi jotain vastaukseksi. Mä näin kun se meni kylppäriin. Mä hivuttauduin hiljaa mun huoneeseen, omaan pienen maailmaani, jossa mun oli hyvä olla. Tai niin mä luulin. Todellisuudessa mä inhosin olla yksin. Halusin seuraa.

 

 Avasin telkkarin, ja sieltä aukesi ensimmäisenä musiikkikanava. Istahdin tietokoneeni ääreen ja käynnistin sen vanhan romun. Siinä odotellessa selailin telkkarista kanavia, jos sieltä olisi tullut jotain katsomisen arvoista, mutta aika köyhä oli tarjonta taas. "Ehkä sitten myöhemmin" mä mietin. Keskityin taas tietokoneeseeni, käännettyäni telkusta kanavan takaisin musiikkikanavalle. Mese ja sähköposti piti avata ensimmäisenä ja katsoa oliko siellä mitään maailmaa mullistavaa tapahtunut. Sähköpostissa oli taas vaan jotain typeriä mainoksia. Kirjauduin facebookiin ja katsoin viimeisimmät päivitykset. Pari kaveria tervehti ilosesti mesen puolella ja ihmetteli että mikä mulla kesti. Kello oli melkein neljä. "Mjooh, vähän nukutti.. ja kävin suihkussa.. vähän pidemmän kaavan mukaan taas", kirjoitin vastaukseksi ja laitoin hymiön perään. Mun kaveri laittoi virnuilevan hymiön.

 

 Tuttu nimi ilmestyi chätin alareunaan ja mua hymyilytti taas. Ja kohta siltä tulikin jo kutsua priva chättiin. Mä en voinut olla virnuilematta. Moikkasin sitä ja laitoin hymiön perään merkiksi hymystäni.Sekin moikkas ja kysy mitä kuuluu, ja mä selostin lyhyen version mun aamusta ennen koneelle tuloa, mutta jätin kertomatta suihkusessiostani. Mun oveen koputettiin. Taas. "Mm.." myhähdin ja ovi avautui. Tädin naama kurkisti oven raosta ja sillä oli taas se typerä virne naamallaan. "Noh, me mennään taas." se sanoin tyylillä, joka oli musta tekopirteä. "Okei." sanoin ja yritin vaikuttaa pirteämmältä kuin hetki sitten keittiön puolella. Ja kai mä tavallaan olinkin.

 Täti vilkutti vielä ovenraosta, ja sulki sitten oven. Mä sain taas keskittyä jutusteluun kavereideni kanssa. Mun sydän alko hakkaamaan. Tädillä oli aina sama reaktio muhun.Mutsin kuoltua se oli yrittänyt olla meille "äidin korvike", ja sehän ei mulle sopinut alkuunkaan. Ja myös osoitin sen sille. Mulle riitti isä ja pikkuveli. Ja ne mukavat sukulaiset jotka ei yrittänyt kieroilla toisilta, paremmin pärjääviltä, rahaa tai mitään muutakaan. Jatkoin jutustelua privan puolella, ja toisessa chätissä muutamien muiden kanssa, ja kuuluin kuuluvani porukkaan. Täällä mut huomattiin, ja musta pidettiin sellaisena kuin olin. Ja mä ylipäätään pystyin olemaan oma itseni. Oikeassa elämässä mä tunsin itseni vaan seinäruusuksi jota kukaan ei huomaa, tai jos huomaa, niin vaan sillon kun on pakko."Sua on odoteltu jo ikuisuus tuolla!" yks mun parhaista ystävistä sanoi mesessä, viitaten yhteen virtuaalimaailmaan jossa me alunperin tutustuttiin. Sekin ihminen oli mulle kun sisko, ja se tiesi tasan tarkkaan mun elämäntarinan. Ja oli mulla monta muutakin yhtä hyvää ystävää toki. Kirjauduin siihen chättiin johon mun ystävä hetki sitten viittasi. Mua hymyilytti. Hyräilin jonkun telkkarista tulevan musiikin mukana. Tutut ja puolitutut moikkaili ja huuteli mun nickiä ilosena, ihan kun niillä olisi ollut ikävä. Kyselin kuulumiset ja vastaavasti kerroin omani, eli että olin mennyt sänkyyn joskus kahden aikaan yöllä, mutta pyörin varmaan pari tuntia ennen kun nukahdin. Onneksi oli viikonloppu. Huokaisin helpotuksesta ja hymyilin taas vähän. Vihdoinkin mun olotila helpotti. Sain olla just sellanen kun olin. Oma itseni, ilman että kukaan katto nenänvarttaan pitkin tai naureskeli selän takana. Tai mistä mä sen oisin tiennyt vaikka oliskin naureskellut. Tää oli mun elämää. Elämää vainoharhojen ja turhien pelkojen kanssa. Pelkojen, etten kelvannut sellaisena kuin olin. Mutta virtuaalimaailmassa musta pidettiin sellaisena kuin mä olin, sisäisesti. Vain harvat ja valitut tiesi mitä mun päässä todella liikkui.Juteltiin niitä näitä, heitettiin läppää.Tuntikausia mä vaan istuin ja juttelin niiden kaikkien ihmisten kanssa. Juttelin ja nauroin niin että vatsaan sattui. Uusi nimi vilahti ruudun alareunassa. Sydän jätti ainankin yhden lyönnin välistä, ja alko sitten hakkaamaan tuhatta ja sataa. Tota ihmistä mulla oli ikävä. Me oltiin tunnettu vasta vähän aikaa, mutta musta tuntui kun olisin tuntenut sen aina. Se kundi oli vähän päälle parikymppinen, niinkun mäkin, ja sen kanssa oli aina kiva jutella. Se tuntu tietävän aina tarkalleen mitä mä ajattelin, vaikka en olisi edes kierrellen sanonut mitään. "Moi" se sano, ja siinä oli hymiö perässä. "Moi, mitäs sä?" kysyin ja laitoin itsekin hymiön. Se kerto vasta heränneensä. Kello oli melkein kymmenen illalla. Mä olin tottunut siihen että se saattoi ilmestyä maisemiin vasta iltamyöhäsellä, se oli sellanen yöeläin, niinkun itsekin itseään kutsui. Sillä oli mesessä omana keskustelukuvanaan oma kuvansa. Mä en voinut kun tuijottaa sen tummia silmiä, joita pitkät mustat ja vähän pörröiset hiukset rajasi. Me tutustuttiin joku aika sitten yhden yhteisen kaverin kautta, ja jotenkin vaan tuntu että kemiat osu kohdalleen. Ja pikkuhiljaa ollaan tehty tuttavuutta, ja opittu tuntemaan toisemme paremmin ja paremmin. Musta tuntu että se oli ainut joka oikeesti näki mun kuoren sisälle. Kuoren, joka pysy visusti kiinni. Tai pysy ainankin ennen. Toi ihminen oli jotenkin keksinyt tavan saada mut päästämään itsensä lähelleni, vaikka mä kuinka epäröin. Se kysyi voisiko nähdä mut webbikamerassa; mä kerroin käyneeni suihkussa herättyäni ja että hiukset oli edelleen vähän kosteat. Ja että mulla oli päällä vaan toppi ja verkkarit. Mä hyväksyin sen webcam-pyynnön ja mä tunsin itseni sulaksi vahaksi nähdessäni ne taivaalliset kasvot. Mä punastuin. Se hymyili jumalaista hymyään ja mulla meni pasmat sekaisin. Menetin melkein kirjotustaitonikin. Vedin syvään henkeä ja aloitin alusta kirjoittamaan, jo aloittamaani lausettaa.

 

 Tuli puheeksi että voitaisi nähdä taas joku päivä. Me oltiin sen kevään ja alkukesän aikana nähty pari kertaa. Se asu toisessa kaupungissa, joten meillä ei ollut mahdollisuutta nähdä kauheen usein. Mutta sillä oli sukulaisia mun kotikaupungissa. Ne olisi kuulemma viikon päästä tulossa viikonlopuksi sukuloimaan. Aikatauluista ja muista sovitaan sitten lähempänä ajankohtaa.Huomasin että ulkona oli tullut pimeetä. Mä haukottelin vaikka ei mua varsinaisesti edes väsyttänyt.Mun vatsalihakset oli ihan puuduksissa siitä kaikesta hihittelystä ja nauramisesta mesen ja sen chätin puolella. Puheenaiheet karkas välillä vähän lapasesta, mutta eipä se kai ole mikään iso yllätys kun tungetaan lähemmäs kymmenen monipuolisesti ajattelevaa ihmistä niin sanotusti saman katon alle.Ihmiset olivat alkaneet yksi kerrallaan hipsimään untenmaille, kuka milläkin verukkeella. Ja olihan kellokin jo vaikka mitä.Mulla oli koko päivän ollut mun yöpuku päällä. Tai oikeestaan mun sen hetkinen yöpuku koostui topista ja verkkareista. En mä jaksanut alkaa vaatteita vaihtamaan jos tiesin etten kuitenkaan kotoa lähde mihinkään. Olin sammuttanut chätin jo hetkeä aikaisemmin, ja nyt toivottelin hyvät yöt mesen puolella. En mä olisi malttanut millään lähteä, ja senpä takia mun lähteminenkin kesti varmaan vartin, vähintään. Sammutin tietokoneen, ja kävelin sammuttamaan huoneeni kattovalon. Telkkari oli päällä vielä sen aikaa että sain harjattua hiukset. Tajusin etten mä ollut koko päivänä ehtinyt enkä jaksanut paljon syödä. Laitoin hiusharjan yöpöydälle, kömmin peiton alle, ja asetuin sikiö-asentoon. Mua hymyilytti. Tutut kasvot hiipi mun mieleen, ja mä vaivuin uneen.

 

 Aamulla mä heräsin siihen, että aurinko paistoi verhon raosta taas suoraan mun silmään.Yritin taas sukeltaa peiton alle piiloon, mutta tajusin että mullahan on nälkä. En ollut siis varmaan viikkoon syönyt kunnolla, saati että olisin kuullut jotain "Möröstä", niinkun mä sitä leikkisästi kutsuin. Kävin töissä, mutta tuntui yhdentekevältä vaikken olisi koskaan sinne ilmaantunutkaan; ei mua tunnuttu siellä huomaavan, tulin mä sitten ajallani tai myöhässä. Istuin työpisteelläni viitenä päivänä viikossa, ja yritin tehdä töitä, omiin ajatuksiini syventyneenä, ja ihmiset, tunnit ja päivät vaan lipui mun ohi, kuin mä olisin ollut ilmaa. Mä nousin sängystä, ja just sillä hetkellä mun kännykkä hälytti tekstiviestiä. Se oli Möröltä. Tajusin että viikko oli kulunut kuin sumussa. "Mistä se osasi arvata että mietin sitä?" ihmettelin itsekseni. Se kerto että olivat aamulla saapuneet sukulaistensa luo, ja kysy mitä suunnitelmia mulla oli illemmalla. "Eipä kai mulla mitään ihmeempiä suunnitelmia. Miten niin?" laitoin vastaukseksi. Otin kännykän mukaani ja menin aamupalalle. Yritin närkkiä edellisen päivän ruuan jämiä, makaronilaatikkoa ja lihapullia. Kännykkä pirisi taas. "Me oltas kaveriporukalla menossa yhdelle mökille viikonlopuksi, ois kiva jos pääsisit messiin", Mörkö laittoi, ja perässä oli hymiö. Mietin hetken, ja söin aamupalaani samalla. Kun olin saanut syötyä, ja ajatuksen kulkemaan, otin kännykkäni ja laitoin sille takaisin viestiä. "Voin kai mä tullakin." Menin suihkuun enkä voinut kun hymyillä. Mulla oli perhosia vatsassa, kun mietin että näkisin sen ihmisen taas pitkästä aikaa. En mä halunnut sitä myöntää, mutta mä olin retkahtamassa siihen pahan päiväisesti. Suihkun jälkeen kääriydyin isoon pyyhkeeseen ja hiippailin huoneeseeni, jossa kuivasin hiukseni ja puin mustat alusvaatteet päälleni. Mulla oli seinällä iso koko vartalo peili, ja mä katsoin siitä itseäni. Mä en kauheasti pitänyt näkemästäni, mutta keskityin siihen mistä pidin itsessäni; silmät, kasvot ja pitkät, punaiset hiukset. Kaikki aina kehu mun hiuksia ja oli kilpaa letittämässä ja hiplailemassa niitä. Kävin hetkeksi sängylleni poikittain makuulle ja annoin käsieni vaeltaa pikkareideni alle. Kynnet raapi mun ihoa, mutta mä pidin siitä. Nostin toisen käteni vatsaani pitkin rinnoilleni. Hieroin ja puristelin niitä hellästi. Mun syke nousi hieman. Toisen käden yhä seikkaillessa pikkareissani, siirsin toisen käden sivulleni, ja hamusin peittoa nyrkkiini. "Voi taivas, enkö mä koskaan saanut tästä tarpeekseni.." mietin itsekseni, liu´uttaen käteni pois pikkareideni syövereistä. Ilmeisesti en.

 Puin päälleni vielä farkut ja mustan topin, ja harjasin hiukset. Istuin tietokoneelle ja käynnistin sen. Odotellessa avasin taas telkkarin mutta en mä sitä katsonut. Hykertelin omaa kutkuttavan hyvää oloani. Tietokone oli auki, ja avasin sähköpostin, mesen ja facebookin. Sähköpostissa oli muutama ilmotus facebookista. Mesen puolella oli aika hiljaista. Kello olikin kyllä vasta noin 12. Facebookissa juttelin sitten parin kaverin kanssa, vaihdoin kuulumiset. Yritin unohtaa jännitykseni edes hetkeksi. Ulko-ovi kävi, ja kuulin isän tulevan, ilmeisesti se oli käynyt kaupassa. Lähdin katsomaan miten paljon sillä oli kantamuksia. Ja kuten mä olin osannut odottaa, sillä oli taas kassitolkulla tavaraa. "Meinaat sä ruokkia kokonaisen armeijan noilla vai?" mä kysyin virnuillen. "Jep" se tokaisi ja suuntasi keittiöön, mä kipitin perässä. "Mihin sä oot menossa?" se kysy, kun näki mun vaatetuksen. "Treffaan yhtä kaveria illemmalla. Tai oikeastaan se kysyi josko pääsisin jollekin mökille viikonlopuksi..." sanoin ja tutkiskelin kauppakassien sisältöä; margariinia, leipää, maitoa, mandariineja, mehua ja ties mitä kaikkea. "ahaa." isä sanoi ja alkoi mättämään tavaroita jääkaappiin. Mä kuulin kun mun pikkuveli tuli huoneestaan. "Huomenta", sanoin sille. "Mmm.." se sai mumistua. Se laittoi kahvin tippumaan, ja väsäsi itselleen munakkaan. Mä pummin siltä jämät, jotka sainkin, tosin pitkällisen harkinnan jälkeen.

 

 Tunnit kului, ja mun jännitys kasvoi. Enää puolisen tuntia niin kyyti tulisi noutamaan mua. Mörkö oli sanonut tulevansa kaverinsa kanssa hakemaan mua. Mä sammutin tietokoneeni, pakkasin laukkuuni lompakon,kännykän, avaimet, pyyhkeen ja bikinit. Puin vielä päälleni ohuen villatakin, ja menin eteiseen, jossa mua odotti mun MUKA sata vuotta vanhat lenkkarit, ja sen ne oli näkösetkin; likaset ja hyvä jos liitoksissaan pysyivät. Mutta ne oli hyvät kengät. Mä huikkasin ovelta heipat ja kävelin ulos. Vilkuilin ympärilleni mutta kyytiä ei vielä näkynyt. Mä katsoin kännykästä kelloa. Kohta kuusi. Olin laittamassa kännykkää takaisin laukkuuni, kun kuulin tutun auton hurinan. Nostin katseeni ääntä kohti, ja violetti, todella hienosti tuunattu auto kiiti moottori jylisten mun eteen. Mä kävelin auton toiselle puolelle, ja Mörkö nousi pelkääjänpaikalta. Me halattiin, ja musta tuntu kun olisin ollut taivaassa. En olisi halunnut päästää irti. Mörkö viittoi mua istumaan etupenkille, se itse ahtautuisi pitkine jalkoineen takapenkille. Moikkasin Simppaa, Mörön kaveria, jonka autolla ne oli tullut. Vedin oven kiinni ja laitoin turvavyön kiinni. "Takapenkillä kans," Simppa sanoi vilkaisten taustapeiliin, ja mä kuulin kun Mörkö jotain tuhahti. Mä ja Simppa naurahdettiin, ja mä arvasin että Mörkö hymyili, vaikken mä sitä nähnyt. Mua hymyilytti, mutta yritin piilotella sitä, etten olisi näyttänyt ihan ääliöltä. Simpalla oli astetta raskaampi kaasujalka, ja mua vähän jännitti että päästäänköhän me perille asti ehjinä. Maisemat vaihtui vilisten, kun mä katsoin ikkunasta ulos melkein koko matkan ajan. Matka taittui hyvin kuulumisia vaihdelle, puolin ja toisin.

 

 Parikymmentä minsaa myöhemmin me päädyttiin jollekin metsätielle. Tie mutkitteli hyvän aikaa, ja sitten alko näkymään jonkun hirsimökin kattoa. Mä tuijottelin ympärilleni haltioituneena, kun auto pysähtyi talon seinän viereen. Siellä oli jo pari autoa, eli ilmeisesti siellä oli jo muitakin. Me noustiin autosta ja mä vedin raitista ilmaa keuhkoihin. Mörkö tuli mun takaa ja halasi tiukasti, ja mä laitoin käteni sen käsien päälle, jotka oli kietoutuneet mun ympärille. Se tuijotti mua, ja mä käänsin katseeni tuijottamaan takaisin. "Mitäs tykkäät?" se kysyi. "Tää on aivan mieletön paikka.." mä huokaisin, ja se anto pusun mun kaulalle. Hyvä etten mä pyörtynyt siihen paikkaan! Mun polvet nytkähti hetkellisesti ja Mörköä nauratti. Se otti mun kädestä kiinni ja johdatti mut sen hirsimökin verannalle. Siellä oli iso keinu, jolla istui Simppa ja sen tyttöystävä, ja joku niiden kaveri. Me istuttiin Mörön kanssa lyhyelle penkille, Mörkö niin, että sen jalat oli molemmin puolin penkkiä, ja mä pääsin hyvin nojaamaan siihen, jolloin se taas kietoi kätensä mun ympärille. Mä jotenkin osasin odottaa, että se alkaisi kutittaa mua kyljistä, ja niinhän se teki. Mä kikatin ja inahtelin ihmeellisesti, ja kaikkia nauratti. Mä otin Mörön käsistä kiinni ja vein ne kauemmas mun kyljistä. Se tiesi mistä mä kutisin herkimmin, ja se myös käytti hyväkseen sitä tietoa aina tilaisuuden tullen. Hetken aikaa me juoruttiin siinä ja vaihdettiin kuulumisia puolin ja toisin, ja pari muutakin tyyppiä oli saapunut paikalle. Simpan porukat oli tulleet käymään mökillä, varmistamassa että meillä oli tarpeeksi ruokaa, ja että kaikille riitti nukkumapaikkoja. Simpan pikkuveli tuijotti mua pienillä tihrusilmillään, ja piteli kännykkää käsissään. Mua häiritsi sen tuijotus mutta yritin olla, kuin en huomaisikaan. Sitten joku taisi tokaista että alko olemaan vähän nälkä. Kundit alko heti höösäämään ja ne meni grillille sytyttelemään tulia, ja me tytöt etsittiin syötävää keittiöstä. Makkaroita, leipää, hornetteja ja kasviksia ja ties mitä kaikkea muuta. Kyllä siitä luulisi kaikille riittävän, eihän meitä ollut kuin kymmenen ihmistä loppupeleissä. Muut meni edeltä kun mä jäin vielä etsimään kertakäyttö astioita. Mä en huomannut että Simpan tihrusilmäinen, pulloposkinen pikkuveli oli tullut keittiöön. Mä tunsin jonkun tuijottavan mua ja käännyin ympäri. Pahviset lautaset ja muoviset haarukat ja veitset tippui mun käsistä, kun mä säpsähdin. Tihrusilmäistä poikaa nauratti. Mä mulkaisin sitä. käännyin ympäri, ja kumarruin keräämään astioita lattialta. Mä kuulin askeleita mun takaa, mutta en ehtinyt kääntymään, kun jo tunsin käden tarrautuvan mun takapuoleen. Mä pomppasin pystyyn ja tiputin taas astiat lattialle. "Mitä helvettiä sä teet??" mä sähisin. Poika hihitti ilkikurisesti ja juoksi ulos.Mä istuin penkille ja huokaisin syvään. Mörkö tuli keittiöön ja ihmetteli mitä Simpan pikkuveli oli taas keksinyt, kun oli juossut ulos ilkikurisesti kikattaen. "En mä tiedä.." mä väitin ja yritin olla välinpitämätön. Ojensin lattialta keräämäni astiat Mörölle ja kävelin sen perässä varovasti ulos; mä en halunnut törmätä siihen pikkupiruun enää. Pihalla mä näin että Simpan vanhemmat ja pikkuveli olivat jo pakkautumassa autoon. Mä huokaisin helpotuksesta kun niiden auto kaasutti pihatietä pitkin pois päin, ja kävelin jo paljon rennompana muiden luo grillille.

 

 Jossain vaiheessa mä huomasin että porukka alko olemaan melkosen fiiliksissä, ja volume nousi mitä myöhemmäksi ilta kävi. Näin että pari tyyppiä oli löytänyt jostain olutta ja siideriä, jota ne sitten joi ja jakeli halukkaille. Mä tyydyin vaan juomaan vettä ja jaffaa. Mörkökin alko olemaan aika kuoseissa ja liimautu muhun välillä vähän turhankin tiukasti. Mä irrottauduin siitä, ja menin istumaan autonrenkaasta tehtyyn keinuun. Mörkö tiesi etten mä kauheasti viihtynyt kännisten ihmisten lähellä, ei kai siinä muuten mitään mutta mua ärsytti se tyhjän jauhaminen ja asioiden toistaminen ja inttäminen. Mutta muuten mä kyllä viihdyin. Kyllä mä niiden jutuille välillä nauroinkin katketakseni. Mä keinuin hiljaa ja join jaffaani. Simpan tyttöystävä kysyi halusinko mä vielä syödä jotain. Mä näin että grillissä oli vielä muutama käristynyt makkara ja leipäsiivu. Pari tatin puolikastakin siinä taisi olla. Mä sanoin ottavani leipäpalan ja pari tatinpuolikasta, käristyneet makkarat ei kamalasti houkutelleet.

 Mä keskityin syömään eväitäni, ja vilkuilin välillä järvelle, joka avautui jossain alempana; mökkipaikka oli jossain kymmenen metriä vesirajan yläpuolella, ja päärakennukselta lähti alamäki niin sanottuun saunarantaan. Joku fiksu keksi että voisi laittaa saunan tulille. Mä ja muutama muu likka mulkastiin kundeja pahasti, ja ne tajus ettei ehkä olisi maailman fiksuin idea lähteä siinä kunnossa mitään saunaa lämmittämään. Sovittiin että saunotaan sitten päivemmällä, kun on heräilty ja syöty kunnolla.Porukka alko laulamaan kilpaa ja volume nousi taas kiitettävästi. Etsin kännykän laukustani ja katsoin kelloa; puoli kolme. Haukottelin, ja mua palelsi. Mörkö taisi lukea mun ajatukset taas, kun se toi mulle oman nahkatakkinsa. Se laittoi takin mun hartioille ja antoi suukon. Mä maistoin oluen sen huulilta. Mörkö käveli takasin muiden luo, ja mä pyyhin huuleni oman villatakkini hihaan, ja otin kulauksen jaffaa. Nousin keinusta ja kävelin kalliolle istumaan ja katsomaan järvelle, joka välkehti kauniina auringon säteistä... aurinko ei ollut kunnolla edes laskenut, kun se jo alkoi nousta. Maisema näytti kauniilta.Ihmiset oli ilmeisesti alkaneet pikkuhiljaa nuokkumaan, ja selväpäisemmät oli paimentaneet heikkokuntoisempia nukkumaan. Mörkö tuli mun viereen kalliolle, ja kietoi kätensä mun ympärille. Me katsottiin toisiamme hetki, ja se suuteli mua. Mun olis tehnyt mieli kiljua onnesta; oliko mitään romanttisempaa, kun istua jonkun niin tärkeän ja ihanan ihmisen kanssa kalliolla veden äärellä ja katsoa auringonnousua? Rehellisesti sanottuna mulla ei tullut mieleen mitään parempaa, vaikka toinen olikin juovuksissa. Mutta en mä välittänyt. Koko maailmassa ei tuntunut olevan muita kuin me kaksi. Viimeiset lähtijät huuteli hyviä öitä ja mä heilautin toista kättäni niille, mutten hetkeksikään päästänyt irti Möröstä. Se alkoi ujuttaa kättään mun topin alle, ja mua alkoi jännittää, menin lievästi sanottuna lukkoon. Mörkö tuntui ymmärtävän hyvin, enhän mä ollut koskaan vielä ollut kenenkään kanssa sillä tavalla. Mörkö sai mut rentoutumaan, ja me annettiin hetken viedä, mä en edes ehtinyt tajuamaan, miten helposti Mörkö loppujen lopuksi sai mut mukaan. Kallio naarmutti mun selkää, kun mä makasin selälläni, ja Mörkö oli könynnyt hajareisin mun päälle.

Mä havahduin lämpimään auringon paisteeseen, ja ääniin meidän ympärillä. Nousin istumaan ja katselin ympärilleni.
Ihmiset vilkuili meitä huvittuneina, ja mä nolostuin. Mörkö heräili ja mä peitin itseni sen nahkatakilla, keräsin vaatteeni ja lähdin päätalon puolelle, meidän huoneeseen pukeutumaan. Olin hämilläni, mitä oli tapahtunut, ja lyhyet väläykset sinkoilivat mielessäni. Olinko mä todella antautunut Mörölle niin helposti? Vai oliko joku antanut mulle jotain, rentouttaakseen mua..?
Päivä kului lentopalloa ja jalkapalloa pelaillen, saunoen ja grillaillen. Osa porukasta vinoili mun ja Mörön yönvietosta, mutta Mörkö vastasi vinoiluihin vain olankohautuksella ja naurahduksella, eli paljon rennommin kun mä itse.
Känninen mies ja kova kallio ei varsinaisesti ihan vastannut mun kuvitelmia mun ekasta kerrasta.. Mun pää oli pyörällä.

Seuraavana aamuna valmistauduttiin palaamaan sivistyksen pariin, osa enempi vähempi krapulassa kuin muut. Mä kun en juonut muuta kun limua, omasta mielestäni, mun oli helppo naureskella muiden oloille. Mä olin pakkaamassa tavaroitani yläkerrassa, kun Mörkö astui huoneeseen. Huoneen pieni ikkuna oli vähän raollaan ja joku kuului kyselevän meidän perään. Menin ikkunan luo ja huusin muille, että oltiin kohta tulossa. Olin sulkemassa ikkunaa, kun huomasin Mörön astuneen mun taakse seisomaan, kietoen kätensä mun ympärille. Huomasin kuinka mun housujen vyö ja vetoketju aukenivat, ja housut valui nilkkoihin. Mörkö suuteli mun niskaa, ja tunsin, kuinka mun jalat meinasi mennä veteliksi. Painauduin kiinni sen vartaloon, ja nojasin ikkunan alareunaan, joka ulkoni huoneeseen päin niin, että siinä pystyi vaikka istumaan.

Mörkö rentoutui ja painautui mun selkää vasten, yrittäen tasata hengitystään. Se kietoi käsivartensa mun ympärille ja mä tunsin sen vielä lämpimänä sisälläni. Me katsottiin hetken aikaa ulos ikkunasta. Mä kuulin askeleita portaikosta. Onneksi Mörkö oli tajunnut lukita huoneen oven. Huoneen oveen koputettiin ja Simpan ääni kuului: "Joko te ootte valmiita lähtemään?" se kysyi oven läpi. Mörkö piti käsillään kiinni mun lantiosta ja vetäytyi irti. "Joo me tullaan ihan just." se sanoi hieman korotetulla äänellään oven suuntaan ja veti housuja takaisin jalkaansa. Mä vedin omat housuni takaisin ylös lattialta ja nostin lattialle tippuneen kännykkäni ylös, vilkaisten kelloa; se oli jo lähempänä kuutta. Mörkö katsoi mua ja kietoi vielä kätensä mun ympärille. Me annettiin vielä kerran katseidemme kiertää huoneessa, ja molemmat tiesi että sinne tultaisi vielä toistekin.
Mörkö antoi mulle vielä pikaisen pusun ennen kuin käveli ovelle ja portaisiin. Mä kävelin ovelle ja katsoin vielä taakseni. Mä hymyilin, astuin ulos huoneesta ja suljin oven perässäni.

Matkalla alakertaan mä sammuttelin valoja matkan varrelta. Muut olivat jo ehtineet ulos. Mä nappasin lattialta seinän vierestä omat tavarani ja yhden roskapussin. Sammutin valon, astuin keittiöstä eteiseen, puin kengät jalkaani, ja kävelin ulos. Muut pakkailivat tavaroita auton takakonttiin, ja mä heitin kädessä roikottamani roskapussin muiden roskapussien viereen, takakontin toiseen laitaan, ja laukut oli toisessa sivussa.
Kävelin auton toiselle puolelle, avasin oven ja katsoin vielä hetken taakseni, kaunista, kaksikerroksista hirsimökkiä. Muut istuivat jo autossa. Simppa starttasi auton ja mä kiiruhdin takapenkille, Heidin taakse istumaan.
Auto lipui hiljaa metsätietä pitkin kohti ruuhkaisempaa autotietä. Mä istuin hiljaa ja tuijotin ikkunasta ulos samalla kun maisemat vaihtuivat vilisten. Mörkö otti mun kädestä kiinni ja mä vilkaisin sitä hymyillen. Se hymyili takaisin ja antoi pusun. Simppa vilkaisi meitä taustapeilistä. Oli outoa palata taas kaupunkiin, niin ikimuistoisen viikonlopun jälkeen. Pian auto kaarsi meidän kerrostalon pihaan ja mä huokaisin haikeana. Mörkö piti käsivarttaan tiukasti mun ympärillä, kunnes auto pysähtyi. Muut nousivat ulos autosta ensin. Mä avasin turvavyöni, ja Mörkö oli avannut mulle auton oven. Mä astuin varovasti ulos, ja otin takakontista laukkuni ja roskapussit, jotka olin luvannut ajomatkan aikana toimittaa meidän talon roskakatokseen.
Mörkö lupautui auttamaan mua roskisten kanssa. Mä nappasin käsiini pari pussia, ja Möröllä taisi olla kolme. Me käveltiin hiljaa roskakatokselle, ja Mörkö huomasi mun olevan haikeana. Se nosti roskalaatikon kantta ja heitti ensin omista käsistään roskapussit pois, ja otti sitten vielä multakin roskikset ja heitti ne suureen roskalaatikkoon. Roskiksen kansi kolisi alas ja tunkkainen, ja kuvottava haju pöllähti mun naamalle. Mua yskitti ja Mörkö naurahti, saaden mutkin hymyilemään.
"Kohta me taas nähdään, ja sä ehdit nähdä mua kyllästymiseen asti." Mörkö sanoi ja halasi mua. "Mä en koskaan, ikinä, millonkaan kyllästy sun näkemiseen. Mun vatsassa tuntuu perhosia joka kerta kun mä nään sut, tai edes sun nimen, tai kuulen sun äänen..." mä sopersin sen käsivarsien alta ja mulla oli pala kurkussa. Mörkö pyyhkäisi kyyneleen mun poskelta sormellaan hellästi, otti mua kädestä kiinni ja saattoi mut vielä muiden luo. Mä sanoin heipat Simpalle ja Heidille, jotka menivät jo takaisin autoon istumaan. Mörkö viittoili niille vielä että saattaisi mut kotiovelleni. Simppa nyökkäsi ratin takaa ja mä heilautin vielä kättäni niille. Mörkö piti rappukäytävän ovea auki ja mä kävelin sisään.*